J�nku Raamat
Raamat
Logi sisse


Itämeren rutto

Itämeren rutto

1993
140 lk
Sisukord:Ülevaade piirituse salaveost aastail 1919-1939. Suomenlahden pohjois- ja etelärannikon asukkaiden yhteydet ulottuvat kauas menneisyyteen. Viime vuosisadalla kansallinen liike rakensi sillan myös kahden veljeskansan laajemmille kulttuurisuhteille. Samoin tavaroiden vaihtokauppa levisi laajalle. Suomen kieltolain myötä 1920-luvun alussa muut kauppatavarat jäivät taka-alalle ja alkoholi nousi äkkiä tärkeimmäksi. Suomeen tuotiin alkoholia Viron lisäksi Puolasta, Saksasta, Latviasta, Liettuasta ja Tsekkoslovakiasta. Pirtun salakuljetusta ei pidetty varsinaisesti rikoksena, vaan mukana oli seikkailua ja jännityksen tuntua. Salakuljetus muuttui vähittellen ammattimaiseksi ja todellinen sota trokarien ja lainvartijoiden välillä alkoi. Tohtori Raimo Pullat on tutkinut pirtun salakuljetusta Virosta Suomeen vuosina 1919-1939. Haastatteluineen, valokuvineen ja henkilöhakemistoineen teos on ensimmäinen kokonaisesitys tästä mielenkiintoisesta ajasta.

Selle raamatu lisa info

Kapp:
Riiul:
Rida:
Seisukord